Kolmekymmentäkaksi amerikkalaissotilasta teki itsemurhan kesäkuussa, mikä on korkein luku sitten Vietnamin sodan, kertoo Yhaoo News 16.7.2010. Yksitoista sotilasta päätyi itsemurhaan siviilissä ja kahdestakymmenestä yhdestä palveluksessa olevasta seitsemän soti Afganistanissa ja…
http://www.youtube.com/watch?v=BIVVL43qPXY
Heinäkuun helteet ovat antaneet ilmastokatastrofin ennustajille aiheen kertoa maapallon jälleen lämmenneen ennätyksellisesti. Tuoreiden ilmoitusten mukaan nyt on meneillään kuumin vuosi koko mittaushistorian aikana. YLE:n uutinen on peräisin uutistoimisto AFP:ltä, jonka…
”Uusi dokumenttielokuva kertoo, miten Nato vuoden 1960 lopusta aina 1980-luvun alkuun oli yhteistyössä äärioikeistolaisten organisaatioiden kanssa tukien organisaatioiden terroristi-iskuja, joista sitten syytettiin äärivasemmistoa. Tarkemmin Naton Operaatio Gladio oli takana useiden…
Sitä ei helposti ajattelisi että BP:n öljyvuodolla Meksikonlahdella, H1N1-rokotteella, Yhdistyneillä Kansakunnilla, Maailman Terveysjärjestö WHO:lla, lääkeyhtiöillä, eri maiden hallituksilla, ympäristönsuojelujärjestöillä ja pankeilla on jotain yhteistä. Kuitenkin Meksikon lahden öljyvuodosta on…
USA:n ulkoministeriö on aikeissa nimetä turkkilainen hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimitti Gazaan lääkkeitä ja koulutravikkeita, terroristijärjestöksi. Israelin laivasto hyökkäsi toukokuussa humanitaarisissa tehtävissä olleen laivan kimppuun kansainvälisillä vesillä. Laivaan noussut israelilainen kommando…
Venäjän presidentti Dimitri Medvedev kutsui saksalaiset yritykset mukaan nykyaikaistamaan Venäjän taloutta avatessaan saksalais-venäläisen talouskokouksen Jekaterinburgissa. (14.7.2010) Esimerkkinä presidentti mainitsi Siemensin innovaatiokeskuksen Skolkowoon, josta on tulossa eräänlainen Silicon Valley.Angela Merkel korosti…
Velkataakka on noin 40 000 euroa jokaista maakunnan asuntokuntaa kohden. Vuonna 2002 asuintalouksilla oli velkaa keskimäärin alle 20 000 euroa.Velat ovat lähestulkoon kaksinkertaistuneet, vaikka velan kasvu suhteutetaan elinkustannusindeksiin tai ansiotuloihin.…
Lammilla järjestettiin geenimuunneltujen perunoiden vastainen mielenosoitus torstaina 8.7. Traktori etunenässä 15-henkinen joukko lähiseudun asukkaita, viljelijöitä ja muita geenimuunneltuja kasveja vastustavia ihmisiä marssi Lammin torilta Perunantutkimuksenlaitokselle. Perunapellon äärellä mielenosoittajat vaativat GMO-vapauden…
Rokotusinfo ry kritisoi lääkeyhtiön toimeksiannosta toimivaa Terveydenja hyvinvoinnin laitosta siitä, että se ei kerro lääkeyhtiön tutkimukseen kosiskelemilleen perheille asianmukaisesti tutkimuksenriskeistä ja luo epärealistisia odotuksia rokotteen tehosta korvatulehduksentorjunnassa.Lääkeyhtiö markkinoi Terveyden ja…
Bosnian etsintäkuulutetun serbikenraalin Ratko Mladicin salaisen päiväkirjan tietoja on kerrottu julkisuuteen. Entisen Jugoslavian sotarikoksia Haagissa tutkivan tuomioistuimen syyttäjien mukaan päiväkirjasta ilmenee, että Mladic solmi Bosnian kroaattien kanssa salaisia sopimuksia maan…
Ääri-islamilainen Hizbollah-järjestö kertoo, että sillä on valmiit listat kohteista, joihin se iskee, jos sota Israelin kanssa syttyy. Ilmoitus on vastaveto Israelin julkaisemille tiedoille Hizbollahin varustautumisesta. Etelä-Libanonissa toimivan Hizbollahin korkea-arvoinen komentaja…
http://www.youtube.com/watch?v=i0xx7tb3Ju4
Joitakin päiviä yleistä suuttumusta kestettyään Quebecin poliisiläänin johto on myöntänyt, että ainakin kolme mustiin pukeutunutta mellakoitsijaa Torontossa olivat salaisen poliisin miehiä. Lauantaina 26 kesäkuu 2010, Globe and Mail -lehti julkaisi…
Israelin armeija paljastaa uutisissaan Hizbollah-järjestön varastoineen aseita siviiliasutusten keskelle Etelä-Libanonissa, lähellä Israelin rajaa. Armeija varoittaa toiminnan altistavan siviiliväestön suurelle turvallisuusuhalle. Israel on julkaissut asevarikoiden sijainnista valokuvia, sekä 3D animaation.…
”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) yrittää patistaa kuntia panostamaan avohoitoon, sillä varhainen puuttuminen säästäisi ihmishenkien lisäksi kuntien rahaa” kertoo Uusi Suomi 10.7.2010. Lehden haastatteleman Niuvanniemen johtavan lääkärin Eila Tiihosen…
Eduskunnassa käytiin kiinnostava keskustelu, kun kovalla kiireellä päätettiin Suomen takaavan muiden euromaiden lainoja.Tässä Jacob Södermanin selkeä esitys EU:n nykytilasta: Turvaton yhteisö. Ei kovin hyvin kenenkään hallinnassa. Jotain aivan muuta kuin…
Saksan ympäristövirasto on ottanut tavoitteekseen, että maan koko sähköntuotanto perustuu uusiutuviin energianlähteisiin vuonna 2050. Ympäristöviraston mukaan tämä on mahdollista jo nykyisin olemassa olevalla teknologialla. Saksa on maailman johtava aurinkoenergian käyttäjä.…
S-ryhmään kuuluva osuuskauppa HOK-Elanto on miehittänyt Helsingin kaupunginhallituksen, kertoo Helsingin Sanomat. 15-henkisen kaupunginhallituksen jäsenistä kolmella ei ole minkäänlaisia yhteyksiä HOK-Elantoon.Lehden haastatteleman Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorin Pekka Viljasen mukaan…
Perjantaina 9.7.2010 Helsingin Sanomat julkaisi Jussi Sippolan artikkelin otsikolla ”Poliitikot pelkäävät äärioikeiston rantautumista”. Juttuun oli haastateltu lähes kaikkien suurimpien puolueiden edustajia taustana Helsingin Pride-iskut.
Monet poliitikoista pitivät ilmiön syynä keskustelua: joko…
”Venäjä perustaa seuraavien kymmenen vuoden aikana useita luonnonsuojelualueita, joiden yhteenlaskettu laajuus vastaa lähes Sveitsin valtion pinta-alaa. Näin Venäjä aikoo lunastaa kansainvälisen velvoitteensa luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta”, kertoo YLE.
Vuoteen 2020 on maahan…
EU:n parlamentti on hyväksynyt pankkitietojen luovuttamisen Yhdysvaltoihin. Parlamentti vaati sopimukseen ehtoja, joiden pitäisi lisätä EU-kansalaisten yksityisyyden suojaa. Sopimuksen mukaan Euroopan poliisijärjestö Europol osallistuu rahaliikennetietojen tarkastamiseen. Sopimukseen asetettiin myös ehto…
Apple on lisännyt laitteidensa käyttöehtoihin lausekkeen, joka antaa sille valtuuden tallentaa laitteen reaaliaikaisia sijaintitietoja sekä jakaa kerättyjä tietoja yhteistyökumppanien kesken.Apple vakuuttaa ehdoissa, että tietoa kerätään anonyymisti siten, ettei käyttäjää voi…
Iranin ydinohjelman johtaja Ali Akbar Salehi ilmoitti Iranin olevan pisteessä josta ei ole enää paluuta. Ilmaisulla halutaan viestittää Iranin selvittäneen kaikki ydinvoimalaa koskeva ongelmat. Ali Akbar kertoi 1000…
Tieyhteys Imatran rajanylityspaikalta Viipuriin kulkee historiallisen Ihantalan sotanäyttämön kautta. Tie on ollut jo vuosikausia raskaan rekkaliikenteen käytössä. Nyt tie on priimakunnossa vuosien valitusten jälkeen. Yllätys löytyy Vuoksen sillan eteläpuolelta. Siellä…
Valtiovarainministerin ja Bilderberg-jäsenen Jyrki Kataisen mukaan hänen osallistumisensa Bilderberg-kokouksiin tapahtui asiantuntijan ja vaikuttajan roolissa eikä Suomen edustajana. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen tehtyä Eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Kataisen Bilderberg-kytköksestä joutui suomalainen kansanedustaja…
Kalifornian Central Valleyhin suunnitellaan ydinreaktoreita, joita turvallisuutta ei ole voitu todistaa. Environment News Service FRESNO, California, January 6, 2010 (ENS) Central Valley on maanviljelysaluetta. Hanke on jo kohdannut vastustusta…
Vostok-2010 sotaharjoituksiin osallistuu yli 20000 sotilasta, 70 torjuntaa konetta sekä 30 sotalaivaa. Harjoitukset pidetään kiinan puoleisella rajalla. Harjoitukset alkoivat 29. kesäkuuta ja loppuvat 8. heinäkuuta.
Vostok-2010 sotaharjoituksiin osallistuu ensimmäistä kertaa…
Suomen eduskunta on talouskriisin vuoksi myös kesälomakautensa ajan kokoontumisvalmiudessa. Maan virallinen ylimmän vallan haltija voidaan tarvittaessa kutsua siunaamaan hallituksen tekemät takaus- ja lainoituspäätökset, jos (tai paremminkin kun) Espanja ryhtyy nauttimaan…
Kunnallisissa lastenneuvoloissa on käynnissä lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen toimeksiannosta ja rahoituksella tehtävä rokotetutkimus. Lääkeyhtiö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pyrkivät pitämään salassa rokotteen myyntilupaan liittyvän tutkimuksen eettiset arviot ja sopimuksetKansalaisjärjestö Rokotusinfo ry:n…
Lukuisat poliisit ovat luultavasti mukana hämärissä asebisneksissä, joiden avulla he hankkivat itselleen sivutuloja, kertoo Ajankohtainen kakkonen.Ohjelmassa haastateltiin Helsingin poliisilaitoksella työskennellyttä Esko Koivistoa, joka alkoi tutkia laitonta asekauppaa Suomessa vuonna 2001.Tutkimuksen…
Israelin tv-asemat ovat toistaneet maanantaista asti videota, jossa kuusi partiossa olevaa sotilasta tanssii musiikin tahtiin rukouksen aikana. http://www.dailymail.co.uk/news/worldnews/article-1292432/Israeli-soldiers-captured-YouTube-doing-West-Bank-shuffle.html
http://www.youtube.com/watch?v=UIrVofeRh0g
Yhä useampi maahanmuuttajataustainen opiskelija Saksassa lopettaa koulunsa ilman päästötodistusta, kertoo tuore liittovaltion raportti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 13,3 maahanmuuttajalasta jää ilman tutkintoa, mikä on kolmasosa enemmän kuin edellisinä vuosina. Tämä…
(26.6.2010) Euroopan neuvoston yleiskokous hyväksyi terveysvaliokunnan pandemiaraportin ja suositukset
Euroopan neuvoston tiedote 24.6.2010EN hyväksyi 4.6. julkaistun terveysvaliokunnan raportin. Euroopan neuvoston mukaan epäasiallisia vaikutuksia vastaan tarvitaan nykyistä parempaa turvaa. EN:n mukaan Maailman…
Barack Obamanin aloittaessa presidentti kauttaan yhdysvaltain erikoisjoukot toimivat alle 60 valtiossa. 18 kuukaudessa Obama on laajentanut yhdysvaltain joukkojen läsnäoloa 75 eri maahan. Samalla presidentti Obama on vaatinut operaatioihin 5.7%…
Tuhoisat öljyvuodot ovat arkipäivää Nigeriassa. Peräti 546 miljoonaa litraa öljyä on valunut Nigerian Deltaan viiden viimeisen vuosikymmenen aikana. Tästä johtuen koko alue on pahoin saastunut. Pohjavedet ovat pilaantuneet ja…
Markku Uusipaavalniemi ottaa puheessaan eduskunnassa www.eduskunta.fiesiin historiassa tapahtuneet salamurhat.Niiden kohteena ovat olleet eri puolilla maailmaa globaalin pankkikartellin etuja vastustavat poliitikot.Asia liittyy siihen, miksi Suomen valtio tekee talouteen liittyviä päätöksiä omaa…
Saksalainen suurpankki Deutsche Bank sai viime huhtikuussa tehdystä veroratsiasta ennakkotiedon verohallinnon piiristä. Ratsiaan osallistui 28.4.2010 noin tuhat verotarkastajaa kautta Saksan liittotasavallan. Ratsian syynä oli epäily päästökaupan yhteydessä harrastetusta suuren mittaluokan…
Yhdysvallat aikoo sijoittaa keski- ja lyhyenmatkan torjuntaohjuksia Puolaan. Sopimus tehtiin lauantaina 3.7.2010 Krakovassa, missä Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton oli vierailulla. Tehty sopimus täydentää vuonna 2008 solmittua sopimusta Eurooppaan sijoitettavasta ohjuspuolustusjärjestelmästä.…
Suomeen suunnitellaan valvomoa, josta voitaisiin tarkkailla kaikkia yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja.. Valvomosta seurattaisiin tietoverkkoja, sähkön- ja vedenjakelua, sekä tietoturvahyökkäyksiä. Uuden tekniikan avulla, valtio voisi tarkkailla realiajassa esim: veden ja sähkönkulutuksen kautta…
Pääministeri Mari Kiviniemen mukaan ylisuuriin budjettialijäämiin syyllistyviä euromaita olisi rangaistava automaattisesti. Kiviniemi sanoo tukevansa EU-komission ehdotusta avustusten jäädyttämisestä valtioilta, jotka eivät saa alijäämiään painettua alle sovitun kolmen prosentin.Barroso sanoi tapaamisen…
Koko vuoden 2010 käynnissä oleva siltatyö on katkaissut tutun ajoväylän Vaalimaalta Viipuriin.Saimaan kanavan yli kulkeva neuvostoaikainen siltarakennelma korjataan, mutta liikenne johdatetaan ohitustielle.Viipurin ohitustie valmistui kokonaisuudessaan muutama vuosi sitten. Nyt sen…
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on viivytellyt yli kaksi kuukautta, ennen kuin suostui ottamaan vastaan apua öljykriisin torjumiseen. Hän näyttää odottaneen kriisiä pahentavaa hurrikaanikautta. Esimerkiksi belgialaisyritys DEME on ilmoittanut, että…
Euroopan Neuvosto on julkaissut väliraportin H1N1-pandemiahuijauksesta (22) ja sen seurauksista eurooppalaiselle terveydenhuollolle. Raportti käsittelee varsin kattavasti huiputuksesta hyötyneet tahot, hallituksiin kohdistetun painostuksen, testaamattomien rokotteiden haittavaikutukset, median sensaatiohakuisen ja pelottelevan…
Kroonisista energiaongelmista kärsivät Itä-Euroopan EU-maat ovat päätymässä ydinvoiman lisä- tai jatkorakentamiseen. Pisimmällä hankkeissaan ovat Puola, Romania, Tsekki ja Slovakia.
Puolan uusi ydinvoimala tulee suunnitelmien mukaan käynnistymään vuonna 2020. Voimalan sijoituspaikka ratkaistaan kuluvan…
Eduskunta hyväksyi tänään 1.7.2010 euromaiden vakaussopimuksen, joka mahdollistaa yhteensä 750 miljardin takuut velkaantuneille maille. Päätökset tehtiin pikavauhdilla ilman riskianalyysejä tai perusteellisia selvityksiä. Eduskunta hyväksyi esityksen äänin 157-31. Kahdeksan edustajaa oli…
Eduskunta on hyväksynyt ydinvoimaluvat sekä TVO:lle että Fennovoimalle ja ydinjätteen loppusijoituspaikan rakentamisen laajennettuna.
Päätös luvasta TVO:lle syntyi äänin 120 - 72. Tyhjiä oli 2 ja poissa 5 edustajaa. TVO on rakentamassa…
Israelin kauppaministeri Benjamin Ben-Eliezer on tavannut Turkin ulkoministerin Ahmet Davutoglun epävirallisessa kokouksessa Brysselissä, kertoi Turkin uutiskanava NTV.
Tämä on ensimmäinen ministerikokous sen jälkeen, kun Israel hyökkäsi Gazaan matkalla olleeseen avustuskuljetukseen kesäkuussa.…
Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) organisaatio WHO (Maailman Terveysjärjestö) vaatii lukuisia uusia globaaleja veroja, mukaanlukien globaali internet-vero kaikille internetin käyttäjille. Internet-veron tarkoitukseksi ilmoitetaan kolmannen maailman rokotteiden ja lääkkeiden kustantaminen. Kyseessä on eräänlainen käänteinen…
Suomi on käynyt asekauppaa vuodesta 1994 alkaen yhteensä 170 miljoonalla eurolla Israelin kanssa.Eri rauhanjärjestöjen mukaan asekaupankäynti tukee Israelin ihmisoikeus- ja sotarikoksia rahallisesti. Järjestöt katsovat kaupankäynnin antavan Israelin toimille samalla hiljaisen…
RT raportoi USA:n ja Israelin lisänneen joukkojensa määrää Lähi-idässä. RT:n lähteiden mukaan Israelin tiedetään harjoitelleen saudi-Arabian ilmatilassa mahdollista iskua Iraniin.http://www.youtube.com/watch?v=AEfceVYtT4U
Viime viikonvaihteessa Torontossa kokoontuivat maailman vahvimpien talouksien edustajat G20-maista laihoin tuloksin. Mittavat olivat sen sijaan turvatoimet kokouksen ympärillä. Yli viisi metriä korkea aita suojeli kongressikeskusta. Poliiseja erityisvaltuuksin oli kutsuttu palvelukseen…
Kaikki ihmiset tietävät WWF (World Wide Fund for Nature) Pandakarhu-logon. Se syntyi 25 vuotta sitten, kun Hollannin prinssi Bernhard huomasi, että yksi heidän rakkaimmista saaliseläimistään, tiikeri, oli joutunut sukupuuton partaalle.
Silloin…
Kesäkuun alussa 3-6.6.2010 Espanjassa pidetty Bilderberg-kokous käsitteli ilmaston muutosta otsikolla ilmaston viileneminen – Global Cooling.
Muita aiheita olivat mm. talous, turvallisuus, cyber-teknologia, energia, Pakistan, Afganistan, maailman nälkäongelma, sosiaalinen verkostoituminen, lääketiede sekä…
Saksalainen teknologiajätti Siemens perustaa oman pankin. Operaation tarkoitus on lisätä konsernin riippumattomuutta rahoituslaitoksista. Tämä on Financial Times Deutschland –lehden mukaan Siemensin johtopäätös viime vuosien finanssikriisistä. Siemensin likviditeetti eli maksuvalmius on…
Suomessa toimeentulotuen piirissä on jo lähes 300 000 kotitaloutta, tietää Mtv3:n uutiset (28.6.2010). Luku vastannee arviota, jonka mukaan maassamme on lähes 900 000 köyhää ihmistä, arvioista riippuen noin joka kuudes.
Vähin äänin Suomessa…
Mtv:n uutiset kertoi 28.6.2010 Aamulehteä lainaten, että ministeriö vääristelee biopolttoaineen päästötietoja. ”Ministeriö on lehden mukaan kaunistellut päästötutkimusten tuloksia muun muassa jättämällä huomioimatta peltojen kalkituksesta aiheutuvat päästöt. Jos ne olisi huomioitu,…
”Hän on tullut pelastamaan Euroopan ja varoittamaan Saksaa vakavasta virheestä. Klassisessa brittiläisessä puvussa, kuvioidussa Hermès-solmiossa, valtiomiesmäisesti hymyillen kuin kuningas Georg Soros istuu Berliinin perinteikkäässä ”Adlon”-hotellin sviitissä, missä aikoinaan myös Keisari…
”Yhä useammalla pienituloisella ei ole varaa lääkärin määräämiin lääkkeisiin. Syynä on muun muassa uusien lääkkeiden jatkuva kallistuminen. Lääkäriliiton mukaan vähävaraiset tinkivät myös sairaalassa vietetystä ajasta. Silloinkin, kun yhteiskunnan tukea on…
Think If Laboratories Oy tekemän mielipidemittauksen mukaan suurin osa suomalaisista ei halua liittyä sotilasliitto Natoon.Kysely tehtiin 15. - 18. kesäkuuta välisenä aikana ja siihen vastasi 4 619 henkilöä.Mielipidemittauksen tulos 15. - 18. kesäkuuta.Ei 52 %Kyllä…
Kaikki on suhteellista. Ihmisille, luonnolle ja taloudelle aiheutuneista valtavista vahingoista huolimatta Meksikonlahdella 22.4.2010 jälkeen mereen vuotaneen öljyn määrä vastaa energiaksi muutettuna toistaiseksi vain yhden tunnin kokonaisenergian käyttöä maailmassa.
Kahden…
Euroopan Unioni on päättänyt 371 mepin valttuuttamana ottaa käyttöön Written Declaration 29:n, jonka perusteella jokaisen EU:n kansalaisen internet-haut tallennetaan tietokantoihin. Julkilausumaa perustellaan naisten ja lasten suojelemisella sekä demokratian turvaamisella.…
Minun nuoruudessani laulettiin laulua kahdestakymmenestä Suomen rikkaimmasta perheestä: Kivekäs, Walden, Wihuri, Hellberg, Rosenlew, Frenckell, Ahlström, Donner, Wasastjerna, Ehrnrooth, Schauman, Grönblom, Wahlforss, von Julin, Björnberg, Rettig, Honkajuuri, Virkkunen,…
New Orleansissa sataa kesäaikaan käytännössä joka päivä. Ja tänä kesänä sataa öljyä. Kiitos siitä kuuluu BP:lle ja hallitukselle (Bush-Obama), kertoo kalifornialainen Brasscheck TV.http://www.youtube.com/watch?v=un8co1d4zb4 http://www.brasschecktv.com/page/874.html
Uutiskatsaus
Salaliiton makua - H1N1-huijaus
Rokotetutkimuksen salailu KHO:een
Pneumokokkirokote voi jopa lisätä korvatulehduksia