Eduskunnan ydinvoimapäätöksen saatekeskustelu on osoittanut, että ilmastolla on Suomessa paljon ystäviä. Sekä ydinvoiman puolustajat, että sen vastustajat vetoavat perusteluissaan siihen, että juuri heidän edustamallaan linjauksella ilmastoa suojellaan parhaiten.

Taustalla on EU:n omaksuma käsitys, jonka mukaan maapalloa uhkaa ilmastokatastrofi. Sen torjumiseksi unioni on tehnyt jäsenvaltioita sitovan ilmastoon kytketyn energiapoliittisen linjauksen. Tämän ydin on hiilidioksidin eli kaikessa palamisessa syntyvän luonnonkaasun vähentäminen rajuilla leikkauksilla, maksoi mitä maksoi.

Kriittiselle tarkastelijalle on selvää, ettei EU:n perimmäinen huoli ole säätelyn ulkopuolelle fysikaalisista syistä jäävä sääsuhteiden järjestelmä, vaan johtavien jäsenmaiden taloudellinen kilpailukyky. Vuonna 2006 julkistettu Sir Nicholas Sternin raportti tarjosi perustelun uudelle strategialle. Sen puitteissa EU ryhtyi ajamaan ilmaston pelastamista eli läntisten teollisuusmaiden taloudellisen kilpailuaseman parantamista.

EU:n strategit arvioivat, että maanosalla olisi ylivoimainen osaaminen ympäristöteknologiassa. Jos kansainväliset sopimukset saadaan sellaisiksi, että ”ilmaston suojelu” nousee ykkösasiaksi, olisi EU ilmastonsuojeluteknologian globaali ykkönen, konsultti, myyjä ja valvoja. Näin kulkee ajatus komissaarien ja heidän paikallisten käskynhaltijoidensa toimistoissa.

Vaihtoehtojen kustannukset

Ns. vaihtoehtoisten energiateknologioiden käyttö on mahdollista vain laajamittaisen yhteiskunnan tuen varassa. Esimerkiksi tuulivoimaa joudutaan tukemaan suunnilleen samalla summalla, mitä markkinasähkö keskimäärin maksaa.

Suomen hallituksen laskelmissa on kuitenkin kyetty ottamaan vain heikosti huomioon massiivisen tuulivoiman rakentamisen vaatimat siirtoverkkokustannukset. On aliarvioitu tai jätetty huomiotta ne kustannukset, joita suunnitteilla olevan tuhatlukuisen tuulivoimalaverkon kytkeminen valtakunnan verkkoon infrastruktuurikuluineen lopulta tulee aiheuttamaan. Puun poltolla tuotettu sähkö on vielä tuultakin kalliimpaa, samoin biomassan kaasutuksella tuotettu sähköenergia. Taloudellisessa laskelmassa suora aurinkosähkö hyppää täysin ulos sarakkeista kymmenkertaisine kustannuksineen.

Ns. vaihtoehtoinen energiantuotanto totaaliratkaisuna olisi mahdollinen lyhyen jakson, jos yhteiskunta maksaisi kaikille energiantuottajille kannattamattoman toiminnan kustannukset. Tämä onnistuisi sellaisessa tapauksessa, että kansantalous olisi edesmenneen Albanian tavoin riippumaton ulkoisista suhteista, tuonnista, viennistä sekä globaalista kilpailusta. Näin ei kuitenkaan ole asia. Elintasomme perusta rakentuu suunnilleen 50 prosentin osuudella viennin ja tuonnin varaan. Tilanteen muuttamiselle ei liene kovin laajaa kannatusta. Siksi omavarainen pulatalous ei voine kuulua järkiperäisten energiapoliittisten vaihtoehtojen joukkoon.

Kansainvälinen toimintaympäristö kriisiytyy

Energia on kaikkien elintoimintojen perusta. Jokainen energiajärjestelmään tehty muutos, uudistus tai kehitysaskel on kansakunnan perusturvallisuutta koskeva ratkaisu. Kansainvälinen toimintaympäristö on resursseja koskevan tutkimuksen mukaan kehittymässä suuntaan, jossa uhkana ei ole liika energiantuotanto, vaan energian puute. Syy tähän on resurssien, kuten öljyn ja maakaasun vähenemisen ohella myös energian kasvava käyttö. Jopa kehittyneessä EU-Euroopassa on valtioita, joissa energian käyttö on erittäin kallista tai käytännössä säännösteltyä heikon tuotantokapasiteetin ja infrastruktuurin tai suoranaisen köyhyyden vuoksi.

Suuressa osassa Keski- ja Etelä-Euroopan maita energian lähteitä on rajoitetusti. Öljyä manneralueelta saadaan niukasti, hiilen saanti on parin valtion varassa. Maa- ja metsätalouden biomassaa puolestaan riittää teolliseen energiantuotantoon vain suhteellisen pieni osuus, kun ruokakin on kauppoihin saatava. Entisen Neuvostoliiton alueella on lukuisia valtioita, joissa moderni energiahuolto on alkutekijöissään.

Resursseja ja kansantalouksien kehittymistä koskevat mallinnukset osoittavat, että energiakriisi on todellinen uhka jo kahdenkymmen vuoden tähtäimellä. Siksi 15-20 vuoden päästä käyttöön tuleva, osittain vanhoja voimalayksiköitä korvaava uusi ydinvoima on välttämätön osaratkaisu Suomen tulevassa energiahuollossa. Osaratkaisu sen vuoksi, että sähkön lisäksi maa tarvitsee vielä pitkään myös moottoreihin ja lämmitykseen soveltuvia polttoaineita. Näidenkin tuotantoon eduskunnan hyväksymä energiapoliittinen strategia on osoittanut mittavat määrät verotukea. On keskustelun arvoinen, mutta toistaiseksi avoin ongelma, ovatko painotukset oikein.

Ydinjätteen jälkikäsittely, uusiokäyttö ja varastointi ovat asiakokonaisuus, josta ydinvoiman vastustajat ovat kaikin keinoin rakentaneet irrationaalista totaalipelotetta. Rationaalisesti tarkastellen hallitsemattomasti kasvavan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ydinjätteen käsittely on ongelmista vähäisimpiä. Satatuhatvuotisia suunnitelmia ei tähän tarvita. Riittää, kun sinänsä vaativaan tehtävään suhtaudutaan vastuuntuntoisesti. Tämä tarkoittaa avoimuutta ja kansalaisten aktiivisuutta, mutta myös tutkimusta ja käsittelyteknologian kehittämistä, mielellään tiiviissä yhteistyössä muiden ydinvoimaa käyttävien ja kehittävien valtioiden kanssa.

Kai Toikin